Kirjani on Agatha Christien Esirippu, joka on kyseisen kirjailijan uran viimeinen julkaistu teos. Esirippu on kirjoitettu vuonna 1940, mutta julkaistiin vasta 1975. Vuotta ennen kuin Christie laski oman esirippunsa ja lopetti arvostetun kirjailijan uransa. Teos on dekkari, joka on yhden maailman tunnetuimman salapoliisin Hercule Poirotin viimeinen juttu.
Kirjassa Poirot on mennyt huonoon kuntoon tultuaan Egyptistä. Hän on halvaantunut ja pyytää viimeisen kerran ystävänsä kapteeni Hastingsin Stylesiin auttamaan selvittämään kuka on salaperäinen murhaaja X. Styles oli tapahtumapaikkana ensimmäisessä Poirotin jutussa ja nyt viimeisessä. Styles toimii nyt täysihoitolana, jossa Poirot on yksi asukkaista. Kenenkään tietämättä Stylesissä on sarjamurhaaja, joka onnistuu lavastamaan murhat itsemurhiksi ja muitten uhrien läheisten syyksi. Vain Poirot tietää murhaajan henkilöllisyyden.
Kirjan kieli on hyvin asiallista ja asiantuntevaa, mutta kirjassa on myös kohtia, jotka yllättivät ainakin minut rajuudellaan. Esimerkiksi kapteeni Hastings kirjoitti minä kertojana: ``Me kaikki tunsimme syvää sääliä häntä kohtaan ja olisimme halukkaasti murhanneet rouva Luttrellin.`` Kirjan esitystapa oli alussa hyvä, koska lukija pysyi hyvin mukana ja kykeni itse tekemään omia johtopäätöksiä kirjan alussa hitaan etenemisen vuoksi. Mielestäni loppu oli kuitenkin laitettu liian sekavaksi ja joissain kohdin oli ainakin omasta mielestäni hyvin hankala ymmärtää asioita, jotka varsinkin Poirot oli sanonut.
Mielestäni kirja oli todella hyvin rakennettu ja pidin siitä lopun sekavuuksista huolimatta. Kirjassa oli hyvää se, että lukija sai itse päätellä ja arvailla asioita. Kirja oli jotakuinkin sellainen, mitä odotinkin. Kirja antaa lukijalle paljon erilaisia tunteita: hyviä, että pahoja. Kirjan lopussa lukija sai toden totta yllättyä, mikä on mielestäni positiivista. Kirjassa oli mielestäni huonoa Poirotin jo yliluonnolliset kyvyt arvioida ihmisiä ja Poirot oli kirjassa mielestäni liian kaikkitietävä.
Suosittelisin kirjaa kaikenikäisille ihmisille, jotka pitävät vanhasta rikoskirjallisuudesta. Mielestäni kirjailija on onnistunut tavoitteissaan saada Poirotin viimeinen juttu ikimuistoiseksi ja kirja on todellakin lukemisen arvoinen.
Sanoja : 293
